Nimeni on Minttu, ja olin miettinyt rintaimplantteja jo vuosia.

Halusin, että rinnat sopisivat paremmin vartalooni ja olisivat hieman suuremmat. Minulle oli kuitenkin tärkeää, ettei lopputulos näyttäisi keinotekoiselta.

Päädyin Diamond Clinicille ystävieni kautta. Useampi ystäväni oli käynyt siellä Pille Kirjasen leikkauksessa, ja olin nähnyt heidän lopputuloksensa omin silmin. Pidin hänen työnsä jäljestä. Lopputulokset näyttivät luonnollisilta, mutta muutos oli silti selvästi nähtävissä. Olin kuullut Pillestä muutenkin paljon hyvää.

Syksyllä 2025 varasin ajan konsultaatioon.

Konsultaatiossa sain kokeilla erikokoisia implantteja ja katsoa, mikä niistä voisi sopia minulle. Puhuimme siitä, mitä itse halusin, mutta myös riskeistä, toipumisesta ja siitä, miten koko prosessi etenee.

Minusta otettiin kuvat, jotka lähetettiin kirurgille. Niiden perusteella hän pystyi arvioimaan, millainen koko olisi mahdollinen vartalonrakenteeni ja oman rintakudokseni määrä huomioiden.

Täytin myös terveyskyselyn. Siinä kysyttiin sairauksista, lääkityksistä ja muista terveyteeni liittyvistä asioista. Kaikki tiedot lähetettiin kirurgille.

Kävimme läpi myös sen, miten minun tuli valmistautua leikkaukseen, kuinka kauan toipuminen kestäisi ja mitä en saisi tehdä leikkauksen jälkeen.

Konsultaatio oli ilmainen. Sen jälkeen minun ei tarvinnut päättää mitään heti, vaan sain mennä kotiin miettimään asiaa.

Omalla kohdallani päätös oli oikeastaan jo tehty.

Sain kotiin mukaani myös melkoisen pinon ohjeita. Niissä käytiin vielä uudelleen läpi, mitä ennen leikkausta ja sen jälkeen piti ottaa huomioon, miten toipuminen yleensä etenee ja millaisia riskejä leikkaukseen voi liittyä.

Kun leikkausaika oli sovittu, maksoin Diamond Clinicille varausmaksun. Sen jälkeen minulle varattiin laivaliput ja järjestettiin taksikuljetukset Virossa. Ennen leikkausta minulle tehtiin myös mammografia ja otettiin verikokeet.

Sain tietää laivan tarkan lähtöajan muutamaa päivää ennen leikkausta. Paluumatkalle meillä oli hytti, jossa sain halutessani levätä leikkauksen jälkeen.

Ystäväni lähti mukaani Suomesta. Hän oli minulle tukena ja yöpyi lisämaksusta myös sairaalassa.

Virossa meitä odotti Diamond Clinicin saattaja. Hän vei meidät ensin mammografiaan ja sieltä sairaalaan. Seuraavana päivänä hän kuljetti meidät takaisin satamaan.

Sairaalaan saavuttuamme hän saattoi meidät vastaanottoon. Hoitajat ottivat meidät siellä ystävällisesti vastaan ja puhuivat suomea ja englantia.

Täytin vielä muutamia papereita, ja sen jälkeen kaikki etenikin melko nopeasti. Olin päivän ensimmäinen leikkauspotilas.

Minut ohjattiin omaan huoneeseeni. Vielä varmistettiin, etten ollut syönyt viimeiseen kuuteen tuntiin, ja sain sairaalavaatteet päälleni.

Sen jälkeen Pille tuli vielä tapaamaan minua. Hän puhui kanssani suomeksi, teki tarvittavat piirrokset ja arvioi vielä kerran, mikä koko sopisi minulle.

Aiemmin minulle oli ehdotettu kooksi 325–350 cc. Leikkauspäivänä Pille kysyi, mitä ajattelisin 400 cc:n implanteista.

Muistan hymyilleeni ja sanoneeni vain: ”Totta kai.”

Verikokeiden jälkeen menin leikkaussaliin. Jostain syystä erityisesti siellä soinut klassinen musiikki on jäänyt mieleeni.

Kävin selinmakuulle leikkauspöydälle. Anestesialääkäri antoi minulle nukutuslääkkeen ja alkoi laskea kymmenestä alaspäin. Nukahdin melkein saman tien.

Kun heräsin, minulla ei ollut kipuja. Päälläni oli lämmin peitto, jonka alla oli mukava herätä.

Ensimmäinen ajatukseni oli: nyt se on tehty.

Aloin melko nopeasti ajatella myös ruokaa, vaikka useimmilla ihmisillä ei ilmeisesti ole heti leikkauksen jälkeen ruokahalua.

Ennen kuin minut vietiin takaisin huoneeseen, minulta kysyttiin vielä, olinko varma, etten halunnut kipulääkettä. Sillä hetkellä en tarvinnut sitä. Myöhemmin sain pyytää sitä tarvittaessa lisää.

Loppupäivä kului rauhallisesti sairaalahuoneessa. Sain ruokaa, ja hoitajat kävivät katsomassa vointiani ja tarkistamassa, että rinnoissa oli kaikki kunnossa.

Seuraavana aamuna Pille tuli vielä tarkistamaan tilanteen. Sain ohjeet ja kipulääkkeet kotiin mukaan.

Olin ennen leikkausta varautunut paljon pahempaan kipuun.

Omalla kohdallani tunne oli vähän kuin olisin tehnyt tuhat sarjaa penkkipunnerrusta. Kipu oli paljon lievempää kuin olin ajatellut. Tämä on tietenkin jokaisella yksilöllistä.

Implanttini asetettiin rintalihaksen alle. Valitsimme sileät Motiva Round implantit. Minulle kerrottiin, että sileissä implanteissa on pienempi kapseloitumisen riski ja että niitä käytetään myös Suomessa. Lisäksi mainittiin, että ne voivat olla urheilulliselle ihmiselle mukavampi vaihtoehto.

Leikkaus maksoi minun kohdallani yhteensä 5 000 euroa. Hintaan sisältyivät verikokeet, mammografia, yksi yö sairaalassa, taksikuljetukset, laivaliput ja mukana olleen ystäväni kulut. Sileä Motiva implantti oli hieman kalliimpi kuin kevyesti karheapintainen Nagor implantti.

Kotiin palattuani liikkuminen oli aluksi melko jäykkää. Tarvitsin hieman apua esimerkiksi sängystä nousemiseen.

Niin kauan kuin haavat olivat vielä auki ja haavateipit paikoillaan, en saanut harrastaa liikuntaa, jossa tulisi hiki. Kuntosalilla en saanut käydä kahteen kuukauteen. Sen jälkeen sain aloittaa harjoittelun uudelleen vähitellen.

Oma toipumiseni sujui todella hyvin. Jälkitarkastuksessa haavat olivat siistit ja sulkeutuneet.

Viikkojen kuluessa liikkuminen helpottui koko ajan. Rinnat alkoivat vähitellen laskeutua ja asettua paikoilleen. Mitä paremmaksi vointini muuttui, sitä enemmän pystyin taas liikkumaan.

Eniten minut yllätti se, kuinka paljon rintojen ulkonäkö muuttuu toipumisen aikana. Heti leikkauksen jälkeen ne näyttivät aivan erilaisilta kuin kahden tai kolmen kuukauden kuluttua.

Aluksi rinnat olivat turvonneet, korkealla ja melko kireät. Viikkojen aikana turvotus alkoi laskea, rinnat asettuivat alemmas ja muuttuivat pehmeämmiksi.

Käytin tukiliivejä kaksi kuukautta. Olen käyttänyt niitä sen jälkeenkin treenatessa, ja aluksi pidin niitä myös öisin.

Tiedän, että rinnat voivat muuttua vielä 6–12 kuukauden ajan. Vasta sen jälkeen lopullinen tulos on kunnolla nähtävissä.

Koko toipumisen ajan pystyin kirjoittamaan konsultilleni vuorokauden ympäri. Jos minulla oli kysyttävää tai jokin huolestutti, sain häneen yhteyden.

Hän auttoi minua haavojen hoidossa ja pyysi lähettämään kuvia rinnoistani. Näin hän pystyi seuraamaan turvotuksen laskemista ja paranemisen etenemistä.

Nyt olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen.

Olen tyytyväinen myös siihen, miten kaikki matkajärjestelyt hoidettiin. Laivaliput, kuljetukset ja tutkimukset oli järjestetty valmiiksi, eikä minun tarvinnut huolehtia niistä itse.

Halusin jakaa kokemukseni, koska muistan hyvin, kuinka paljon kysymyksiä minulla oli ennen leikkausta. Muiden naisten aitojen kokemusten kuuleminen auttoi minua paljon.

Jos olet nyt itse samassa tilanteessa ja haluaisit ennen päätöstäsi kysyä jotain naiselta, joka on jo käynyt tämän läpi, vastaan mielelläni oman kokemukseni perusteella.

Tämä on Mintun oma kokemus. Leikkaus, toipuminen ja lopputulos ovat jokaisella erilaisia.

Recommended Posts

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *