
Olen ollut Diamond Clinicin kautta jo kahdessa operaatiossa, ja voin jälleen kerran sanoa olevani enemmän kuin tyytyväinen koko kokemukseen!
Ensimmäinen operaationi oli BBL, ja tällä kertaa matkustin rintaimplanttien vaihtoon. Aiemmat 365 cc:n implanttini olivat olleet minulla jo 10 vuotta, ja niiden valmistajayritys oli mennyt konkurssiin, minkä vuoksi implantteihin ei ollut enää saatavilla takuuta. Päätimme siis vaihtaa implantit uusiin, ja tällä kertaa kooksi valikoitui 620 cc.
Koko matkajärjestely sujui todella mutkattomasti alusta loppuun. Ants oli minua ja puolisoani vastassa ja huolehti kuljetuksista klinikalle. Hän on todella mukava, ystävällinen ja huolehtivainen ihminen, jonka ansiosta matkasta jäi heti turvallinen ja hyvä fiilis.
Ennen klinikalle siirtymistä kävin mammografiassa, jonka jälkeen matka jatkui leikkaavalle klinikalle. Klinikan henkilökunta oli aivan ihanaa! Vaikka kaikki hoitajat eivät puhuneet englantia tai suomea, kommunikointi ja kaikki käytännön asiat sujuivat hienosti. Palvelu oli kautta linjan aivan mahtavaa, ja minusta pidettiin todella hyvää huolta.
Pille Kirjanen teki jälleen kerran upeaa työtä! Olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen, ja on ihanaa päästä jälleen kerran toteamaan, että olin hyvissä käsissä. ❤️
Otin tällä kertaa myös puolisoni mukaan saattajaksi, ja hänestä oli suuri apu pienissä arjen asioissa heti leikkauksen jälkeen sairaalassa. On myös ihana huomata, kuinka hyvin Diamond Clinicillä huolehditaan asiakkaasta aivan viimeiseen asti.
Seuraavana aamuna Ants tuli hakemaan meidät ja varmisti vielä ennen kotimatkaa, että kaikki tavarat olivat varmasti mukana. Olin siinä vaiheessa vielä melkoisessa lääkepöllyssä, joten tällaiset pienet mutta todella tärkeät huomaavaisuudet merkitsivät paljon!
Kaiken kaikkiaan koko kokemus oli jälleen erittäin onnistunut. Matkajärjestelyt, klinikan henkilökunta, hoito, huolenpito ja ennen kaikkea Pille Kirjasen ammattitaito tekivät kokemuksesta todella positiivisen.
Voin lämpimästi suositella Diamond Cliniciä kaikille, jotka harkitsevat vastaavaa matkaa ja toimenpidettä. Minulla on nyt jo kaksi positiivista kokemusta heidän kauttaan, enkä voisi olla tyytyväisempi!
Kiitos Diamond Clinic, Pille ja Ants upeasta huolenpidosta! ❤️✨
Sanni



No comment yet, add your voice below!